Pikaisesti

Nyt on niin paljon touhua, etten ehdi muuta kuin huikata

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA TEILLE IHANILLE LUKIJOILLE!

elämän ja kuoleman rajoilla

Eilen illalla jäivät maalipensselit kuivumaan ja ruoka syömättä, kun tajusimme, ettei yksi pentu syö, makaa vaan. Se meni hyvin nopeasti ihan veteläksi eikä suostunut syömään, vaikka kuinka yritimme auttaa. Eläinlääkäri totesi vaan, ettei noin pienelle ole mitään tehtävissä.

Silti emme antaneet periksi. Tarjosimme makeaa vettä ja viimein iltamyöhällä maito-kermaseosta. Siinä vaiheessa ei enää mieti, onko tästä jotain haittaa, kun toinen on jo melkein lähtenyt, ei jaksa enää päätäänkään kannatella.

Voi sitä itkun määrää. Kuinka voikaan 11 päivän ikäiseen rääpäleeseen kiintyä! Olimme ihan varmoja, ettei se enää selviä. Mutta puoli kahden aikaan yöllä se alkoi kuin ihmeen kokeneena imeä emon nisää. Ensin ihan vähän vain, mutta nyt se tuolla syö ihan kuten muutkin. Toki se on hyvin väsynyt ja heikossa kunnossa. Mutta jospa se selviäisi.

Mikä sille tuli, on täysi mysteeri. Huoh.

arkeen

Mukava juhla-aika takana. Lahjat olivat ihania, ruoka hyvää ja herkkujakin oli enemmän kuin tarpeeksi. Housunnappi kiristää, mutta mitäpä tuosta. Juhlaliina on pyykissä ja jääkaappi alkaa tyhjentyä.

Miehellä on vielä pari viikkoa lomaa, joten HÄN ehdotti pienen pintaremontin jatkamista. Minulla ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan, joten maalarinhaalarit on kaivettu taas esille.

Pienet pallerot kasvavat kovaa vauhtia. Reilussa viikossa ovat jo kaksinkertaistaneet painonsa. Ja mammalla on aina vaan isompi nälkä. Tänään leikkasin pieniltä ensimmäisen kerran kynnet. Vielä oli varsin helppoa, mutta ei varmasti enää viikon kuluttua!

Esikoinen lähti mummolaan muutamaksi päiväksi. Jotenkin on outo olo, kun yksi puuttuu laumasta.

Joulun lapsi

Vuosi sitten sinä synnyit, meidän oma joulunlapsemme, jouluyllätyksemme. Yllätys siksi, että päätit syntyä kolme ja puoli viikkoa etuajassa, emmekä aattoiltana vielä arvanneet, mitä aamu toisi tullessaan.

Sinä olit niin pieni, painoit vain 2645 grammaa ja olit 45 cm pitkä. Mutta hyvin pian alkoivat housun lahkeet täyttyä ja paidan hihat jäädä lyhyeksi. Nyt painat jo 8520 grammaa ja olet 71 cm pitkä. Kävellä töpsytät jo hienosti ja hymyilet niin, että kaksi hammastasi näkyvät.

Onnea, oma iltatähtemme ja päivän paisteemme!

Tunnelmallista ja hyvää joulua!

* * *

Ihanista korteista,
paketeista,
koiran pennuista.

Niistä on joulunaluspäivät tehty.

joulupuu on rakennettu

Vauvahumun keskellä täytyy yrittää tehdä vähän jouluakin.

ihanuusvaroitus

On ne kyllä niin ihania! Voisimme istua vaan ja tuijottaa. Tuskin maltoimme ja uskalsimme nukkua viime yönä. Onneksi äidinvaistot alkavat herätä ja me voimme siirtyä sivummalle.

Löydätkö läjästä Ruskan, Kirpun, Tähden, Lumin ja Tuiskun?

vihdoin ja viimein

Pitkä odotus palkittiin viimein. Saldona 5 pentua! (Tähän mennessä, vielä voi ilmestyä mattimyöhäisiä. Meille kyllä nämä riittäisi.) Kaksi vaaleaa, tyttö ja poika, sekä kolme mustaa, kaksi tyttöä ja yksi poika.

Ensimmäinen musta oli varsinainen jytky neiti! Se on myös vähän kirjava väriltään. Toinen olikin sitten pienen pieni musta tyttö. Jospa se selviäisi. Näyttää siltä, että isukki on naapuruston musta labbis. Siis noutavia lintukoiria olisi tarjolla!

Mamma vaan on ihan ihmeissään, eikä oikein osaa olla äiti. Me on miehen kanssa oltu kätilöitä ja kuivattu ja katkottu napanuoria. Maitoa onneksi tulee, joten jospa ne selviäisivät ja mamman vaistot heräisivät.

Näin ensikertalaiselle tämä on ollut kyllä rankka kokemus, siis niin koiralle kuin omistajillekin. Vieläkin ovat jalat vähän hyytelönä ja huoli tietysti kova.

Mutta ehkä voidaan jo hieman huokaista.

tunikatalkoot osa 2

Eilisessä odotusahdistuksessa en osannut tehdä mitään järkevää. Kuten pestä vessaa tai keittiön kaappeja, vaikka katsoinkin, että olisi aihetta. Jatkoin vain tunika- ja housutalkoita, kun isompi apulainen viihdytti pienempää.

Kirppispitsiliinat pääsivät koristeiksi kahden pienimmän tunikoihin. Ihan vielä ne eivät ole valmiit, mutta melkein. Parit housut sentään tuli valmiiksi. Ja ahdistus vähän hellitti.

Ehkä jo huomenna on jotain uutisia...

* * *

ihanat

Taas pyörii Fst:llä Tanskalainen maajussi. (ihan kamala suomennos ihanalle sarjalle!) Tykkään siitä niiiin. Miltä kuulostaa pariskunta, joka muuttaa maalle ja elää lähes omavaraisesti kasvattaen itse melkein kaiken tarpeellisen. Ja kaikki tehdään vanhoilla työkaluilla vanhojen mestarien oppeja noudattaen. Ei siis traktoreita eikä tehoviljelyä.

Viime jaksossa esimerkiksi Frank rakensi avovaimolleen Theresalle joululahjaksi kaappia ja pienelle poikavauvalle kelkkaa. Frank myös valoi itse joulun kynttilät. Siis mies! Avovaimo vähän autteli mukana. Mikä mies! (omani harkitsi kieltää minulta koko ohjelman katsomisen, kun siinä on liian täydellinen mies!)

Mutta yhtä ihana on myös Theresa, joka aloittaa aamukahvin keittämisen paahtamalla itse kahvinpavut!! Kiireettä, rauhassa.

Heillä on koti, joka on tehty vanhaan sikalaan. Se on yksinkertaisen kaunis täynnä vanhoja kunnostettuja ja oikeasti käytössä olevia huonekaluja ja kodinkoneita.

Vielä on kaksi jaksoa jäljellä tästä tuotantokaudesta. Viimeisissä jaksoissa he valmistelevat oman kodin joulua. Jos et vielä ole katsonut, niin suosittelen istumista television ääreen joko perjantaina 20.30, lauantaina 15.55 tai torstai-aamuna 8.30.

ps. Yritin etsiä sarjasta kuvaa, mutta Ylen sivut eivät toimineet, joten kuva ei liity aiheeseen millään lailla.

200.

Tämä on blogini 200. postaus. Aloitin tämän ihanan harrastuksen maaliskuussa. Ihan joka päivä en siis ole keksinyt sanottavaa taikka ehtinyt ajatella sellaista.

Blogin pitäminen on vienyt minut mennessään. Vaikkakin kipuilen itseni kanssa lähes päivittäin, sillä olen huono valokuvaaja eikä minun kirjoittajan lahjoissa ole kehumista. Tahtoisin tämän olevan paljon parempi. Mutta tämä on kai sitten sitä minua. Minun päiväkirjani.

Olen saanut uusia ystäviä ja olen tutustunut aivan ihaniin uusiin maailmoihin toisten blogien kautta. Kotiäidin maailma on avartunut valtavasti.

Kiitos teille kaikille ihanille, jotka olette täällä piipahtaneet!

jouluisia

Piparit on paistettu. Voi, olla, että niitä pitää tehdä vielä toinen satsi ennen joulua. Tai sitten piilottaa osa.

Palelin hyytävässä viimassa ratsastuskentän reunalla, kun esikoinen ratsasti. Mitäpä ei äiti tekisi.

Ensimmäinen joulukortti saapui. Kiitos siitä! Omat on myös postitettu.

Synnytyksestä ei ole mitään merkkejä. Menee varmasti ensi viikkoon. Huoh!

Mukavaa viikonloppua!

tunikatalkoot osa 1

Sain vihdoin ommelluksi pari viikkoa sitten aloittamani esikoisen tunikan. Eihän tässä hommassa juuri järkeä ole, kun on ahkera apulainen mukana! Sillä aikaa kun ompelin, apulainen mm. tyhjensi lankalaatikon niin, että hän oli ihan sotkussa lankojen kanssa. Ja vaatii hieman selvittelyä, että niistä keristä voi joskus vielä jotain tehdä. Sammutin myös ompelukoneen ehkä noin kaksikymmentä kertaa, kun apulainen halusi syliin ja tunki väkisellä jalkojen väliin ja polkemaan poljinta.

Leikattuna olisi vielä kaksi tunikaa ja parit housut. Ehkä seuraavalla kerralla aloitan homman, kun apulainen on päiväunilla.

* * *

Pumpulilunta.
Kevyttä ja pehmoista.
Sopivasti.
Helppo kolata.

ps. Miten nämä kollaasit sais isommaksi?

tähti on syttynyt

Innostuimme tyttöjen kanssa eilen illalla askartelemaan tähtiä Jonnan innoittamana. Tytöt kuvioivat tavallista kopiopaperia ja minä testasin talon hiljennyttyä tapettiversioita. Malli oli tosi helppo. Ainut hankala kohta oli kahden kappaleen yhteen liimaaminen. Suosittelen!

arki

Pyhien jälkeen arki on taas täällä. Pienin nukkui sen kunniaksi tosi pitkät yöunet ja aamulla kun hän heräsi, olivat muut jo lähteneet ja talo hiljainen.

Täällä me kaksistaan kuunnellaan joulumusiikkia, vähän järkkäillään paikkoja, kirjoitetaan korttikuoria, ihastellaan lahjamekkoa ja hoidetaan mammaa. Tällä viikolla voisi jo pennut syntyä. Ei malttaisi enää odottaa.

keskipäivän aurinko

mistä tunnet sä ystävän?

Siitä, että hän tuo siivouspäivänä suklaarasian.

Kiitos Ilse!

Illalla tulee viikonloppuvieraita. Nähdään ensi viikolla.

Hyvää viikonloppua ja itsenäisyyspäivää!

joulukuu

Niin se alkoi taas. Yhteisellä sopimuksella joulusukkia ei tänä vuonna laitettu esille. Tytöt eivät halua mitään pientä romua (!), jota niistä on aiempina vuosina tullut. Hyvä niin. Vähemmän stressiä äititontulle.

Esikoinen esitti toiveen, että saako hän tänä jouluna kuvakalenterin. Siis ei suklaata, vaan KUVA! Arvatkaa, annoinko luvan? Hän osti sitten hienon koottavan talon, jonka katossa on luukut. MUTTA luukuista paljastui suklaata! Voi harmi! Pakko kai ne on sitten syödä.

Kierrätyskortitkin alkavat olla valmiina. Minä tein yhden mallikappaleen ja isot tytöt kilpaa loput. Olipas helppoa!

To do -listakin lyhenee.

Tervetuloa joulu!