Mies on tyttöjen kanssa käymässä kotipuolessa. Minä lomaton nelijalkaisten kanssa kotona. Tänään ehdin nähdä taivaan, sinisen taivaan. Haahuilen ja syön suklaata. Onneksi palaavat huomenna.
Oikeasti olen saanut viettää mukavan, mutta työntäyteisen viikonlopun stailaamalla tyhjää asuntoa myyntikuntoon. Kelpais ainakin mulle.
maanantai 5. marraskuuta 2012
Talvi!
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Meillä ollaan siinä pisteessä, että päiväunia ei nukuta muuta kuin vahingossa sohvalla. Tai autossa. Ei edes päiväkodissa. Milloin meidän vauvasta tuli noin iso? Kohta kolmevuotias. Hän sai viimein myös isojen tyttöjen tuolin ja syöttötuolikin jouti varastoon.
Syksyn tullen on tullut vähän sisusteltua. Eikä vähiten houkutuksille altistavan työpaikan vuoksi :) Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Miten sen nyt ottaa.
Tässä meidän yksi kesäprojekti. Mökki, joka matkasi 400 kilometriä kahtia sahattuna. Nyt se on siellä missä pitääkin, oman kivijalan päällä, ovi ja ikkunat paikoillaan ja osat paikoilleen asennettuna.(Ei siis kenota enää, kuten toiseksi viimeisessä kuvassa.)
Timpuri (siis mieheni) ja mökki lepäävät talven ja ensi kesänä projekti jatkuu. Ja ehkä myös sitä seuraavana ja sitä seuraavana... Toivon totisesti, että myös minun osuuteni alkaisi ensi kesänä. Valkoista maalia on jo jemmassa ja muitakin hankintoja tehtynä. Sormet syyhyäisivät sisustamaan!
Alimmassa kuvassa näkymä ulko-ovelta saunalle päin.
Kesääni kuuluu työtä, remonttia ja kaikkea kivaa. Tulin vain toivottamaan kaunista ja leppoisaa kesää teille jokaiselle!
tiistai 29. toukokuuta 2012
Pienin sairastaa, joten äiti ehtii bloggaamaan. Ja istahtamaan. Ja haaveilemaan kesämökistä kotipuolessa.Siitä, joka on musta päältä ja valkoinen sisältä. Tällä hetkellä se on vielä väärällä paikkakunnalla ja ihan väärän värinen, mutta iso pyörä pyörii ja ehkä monen vuoden haaveeni käy pikkuhiljaa toteen.
Viime viikon mies oli maailmalla ja naisväki kotipuolessa katsomassa kesää ja aloittelemassa kesän remonttiprojektia. Sillä aikaa oli kotona lumet sulaneet ja omenapuuhun ilmestynyt elonmerkkejä. Vielä tosin kukkimista saadaan odotella, varsinkin kun kolea ilma tuli takaisin ja tänään on satanut räntää ja rakeita.
Mutta kyllä se kesä sieltä vielä tulee ja pääsen testaamaan kirpparilta löytämääni aitoa retroa Marimekkoa.