perjantai 29. huhtikuuta 2011

Hauskaa Vappua!





Kevät etenee vauhdikkaasti ja juhlasta juhlaan. Lumi ei ole näiltä leveyksiltä kertaakaan näiden kahdeksan täällä vietetyn vuoden aikana sulanut näin aikaisin. Ennen kesää on kyllä edessä vielä se piiiitkä toukokuu, jolloin ehtii tulla monta takatalvea.

Mutta en murehdi sitä nyt, vaan rupean odottelemaan vappuvieraita ja yritän olla syömättä liian monta munkkia.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

pääsiäisenä


- nautittiin ihanasta keväästä
- seurattiin, kun lumi suli melkein silmissä
- retkeiltiin
- saunottiin
- syötiin hyvin
- saatiin mukavia vieraita
- saatiin myös kutsumattomia vieraita
- pestiin ainakin kymmenen koneellista pyykkiä (liittyen edelliseen)
- siivottiin (sama syy kuin edellä)
- tehtiin kevään ensimmäinen pyöraretki jäätelökioskille
- hinnoiteltiin kirppistavaraa
- niistettiin räkänenää
- pestiin likaisia koiria
- unohdettiin kamera hyllyn päälle

Lopputulos kuitenkin plussan puolella.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Hyvää Pääsiäistä!






Meillä on taas pianisti. Kun esikoinen joululta lopetti tunneilla käymisen, ei pianoon juuri ole koskettu. Nyt pienin tahtoo soittaa koko ajan. Mukana on tunnetta ja dramatiikkaa.

Hiljennyn pääsiäisen viettoon nauttimalla vieraamme tuliaissuklaata ja kupin kahvia. Leppoisaa pääsiäisen aikaa sinullekin!

ps. Matto on liian houkutteleva, joten se muutti yläkertaan.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

4 kk





Meidän vauva on jo neljän kuukauden ikäinen.

Siitä pentueen pienimmästä, 380 grammaa painaneesta rääpäleestä on kasvanut 16 kiloinen kaunotar. Kohta se on ottanut äitinsä korkeudessa kiinni.

Se on kiltti, suloinen, (lähes) sisäsiistiksi oppinut mammantyttö. Vähän arka. Eihän tarvitse olla itse rohkea, kun äiti on aina turvana.

Se tietää jo aika paljon siitä, kuinka koiran on käyttäydyttävä.

Se tykkää auton kyydistä ja äidin kanssa painimisesta.

Se käy välillä nuolaisemassa yksivuotiasta, mutta ei koskaan pure.

Siitä ei tullutkaan lyhytkarvainen.

Olen ihan ylpeä taluttaessani parivaljakkoa lenkillä. Vaalean äidin rinnalla tallustaa musta kaunis kopionsa.

Alakuvassa painikaverina sisko, joka tavattiin eilen ensimmäistä kertaa luovutuksen jälkeen.


perjantai 15. huhtikuuta 2011

oi Aurinko!







Nyt tuntuu, että kevät on vihdoin näilläkin leveyksillä! Mikä ihana ja lämmin auringonpaiste tänään onkaan ollut. Terassikausi alkoi samantien, sillä heti, kun pienin nukahti, kaivoin aurinkotuolin esiin ja siinäpä tuli matto virkatuksi loppuun. Siitä tuli aika ihana!

Ehkä ehdin vielä terassille kahville, ennenkuin hän herää. Aurinkoista päivää sinullekin!

tiistai 12. huhtikuuta 2011

onni on


oma pihasauna. Se iskee näköjään joka kevät samaan aikaan. Siis mahdoton kesän ja "mökki"kauden odotus. (Mökki on lainausmerkeissä, sillä meillähän tämä on tässä omalla tontilla, joten miksi tätä nyt kutsuisi!?) Lauantaina taas kausi avattiin ja kylläpä oli taas ihanat löylyt. Tästä eteenpäin saunotaan pihasaunalla ainakin kerran viikossa. Kesällä useammin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

kekkerit


Keskimmäinen tytär täytti kahdeksan vuotta. Paikalla oli neljä kaveria, ennustaja ja pelle. Ohjelmaan kuului elokuva, jäätelökioski ja paljon herkkuja. Kivaa näytti olevan!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

* * *




Tästä tulee matto. Jos olen nopeampi virkkaaja kuin apulaiseni purkaja. Ontelokudetta on ihana ja nopea virkata. Nam. Tykkään.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

juhlittiin





Viikonloppuna juhlittiin. Oltiin metsän keskellä luonnon rauhassa. Ulkoiltiin, seurusteltiin, syötiin hyvin ja herkuteltiin. Kivaa oli. Kiitos kaikille ja onnea vielä sankarille!

Ensi viikonloppunakin juhlitaan. Mutta tällä kertaa ihan kotosalla lastenkekkereiden merkeissä.

Käsityörintamallakin tapahtuu. Monta on ideaa ja jotakin on jo aloitettukin. Tulisipa pian valmista.