maanantai 16. elokuuta 2010

ihanat (?) lemmikit



Meillä on kissa ja koira. Ihanat sellaiset... ainakin useimmiten.

Eilen kissa laittoi nojatuolin tyynynpäällisen uusiksi. Arvaa, mitä tekee nukkuva kissa kun oksettaa? Aukaisee suun ja oksentaa. Siis niille sijoilleen, missä sattuu juuri pötköttämään. Kiva. Pesin päällisen, joka ei sitten kestänytkään vesipesua. Onneksi kangasta on vielä jäljellä. Vai vaihtaisiko vesipestävään?

Koiralla meni viime yönä maha sekaisin ja sitä piti päästää ulos ja sisälle. Keskellä yötä. Onneksi vasta aamuyöllä, kun pienin nukkui kaikkein parhaiten. Kiva.

Niin, ja olen viimeisen kahden kuukauden aikana imuroinut joka päivä. Olisi saanut useamminkin. Koiralla, joka alkaa olla karvaton, on ollut elämänsä pisin karvanlähtöaika. Juuri sopivasti samaan aikaan, kun pienin pyörii lattialla imuroimassa vaatteisiinsa ja suuhunsa karvoja. Kiva.


2 kommenttia:

  1. Tiedän niin tarkkaan, mistä puhut. Kivat on oltavat täälläkin. Imuroin päivällä ja taas saisi. :(

    Miksi lemmikeitä on, sitä joskus kysyy itseltään. Aina tassunjälkiä lattialta pyyhkiessä vastaus ei ole kovin selvä, mutta sitten on niitä toisiakin hetkiä, onneksi.

    VastaaPoista
  2. Onneksi on myös niitä toisia hetkiä.

    Esimerkiksi, kun pienin nauraa ääneen koiran tullessa lähelle. Ja onhan se maailman paras lenkkikaveri....ja lasten kaveri.

    Jatketaan imuroimista!

    VastaaPoista