torstai 27. tammikuuta 2011

minusta


Kiitos Ilse palkinnosta! Nyt pitäisi tunnustaa seitsemän asiaa itsestäni. Olen tainnut joskus aiemminkin tunnustaa, mutta yritän keksiä uusia paljastuksia.

1. Pukeudun aina mukaviin, joustaviin vaatteisiin. Minulla on joka päivä pitkähihainen trikoopusero ja sen päällä neule, tunika tai jotain muuta. Siis aina, paitsi kesähelteellä, jolloin pusero on lyhythihainen. En omista yhtään paitapuseroa.

2. Me ostettiin talo hyvin pikaisella päätöksellä. Huomasin illalla netissä myyntiin tulleen talon, josta mies soitti samantien välittäjälle. Seuraavana päivänä oli ensimmäinen tapaaminen välittäjän kanssa ja parin päivän päästä kaupat oli tehty. Ja neljän kuukauden kuluttua talo pystyssä. Pikaisia päätöksiä on tehty toki muitakin, joten taitaa kuulua luonteeseen.

3. Tykkäisin niin, että koti olisi siisti ja kaikki kaapit myös. Mutta meillä on aina sotkuista ja tavarat hukassa. Ja näkisittepä kaappini! Huoh! En vaan osaa laittaa ja pitää kaikkea järjestyksessä. Valitettavasti se piirre on vielä periytyvää.

4. Minä olen aina ensimmäinen, jonka jäätelö on syöty.

5. En muista koskaan olleeni myöhässä. Onneksi mies on samanlainen. Kun meitä oli vähempi, jouduttiin monesti tekemään vauhtilenkki ettei oltaisi etuajassa kylässä. Tällä kokoonpanolla ollaan juuri ajoissa.

6. Olen aika suurpiirteinen. Sen huomaa ainakin käsitöistä. En voisi kuvitellakaan tekeväni jotain pikkutarkkaa piperrystä joka vaatii mahdottomasti aikaa ja keskittymistä. Onneksi tykkään yksinkertaisesta. Tai ehkä juuri siksi tykkäänkin. Ei se ole niin justiinsa! Ohikulkijat huomaavat sen pihastamme. On siellä yksi omenapuu, mutta eipä juuri muuta.

7. Minulla ei ole työpaikkaa. Juuri nyt se ei haittaa, vaan nautin kun saan olla kotona.

Nyt pitää kiiruhtaa ulvovan lauman luokse, joten tunnustuksen jakaminen eteenpäin saa nyt jäädä.

1 kommentti:

  1. Ole hyvä vain!

    Kiva lista, ja mikä ihana paita kuvassa! En olisi tiennyt tuota paitapuseroasiaa. Ja olen kyllä huomannut, että olet aina ajoissa. Minähän en ihan aina ole. :)

    Terkkuja ulvovalle laumalle ja pienimmäiselle!

    VastaaPoista