lauantai 10. huhtikuuta 2010

perjantai 9. huhtikuuta 2010

7 v.



Keskimmäinen täytti tänään seitsemän vuotta. Hän on jo mahdottoman iso tyttö, melkein koululainen. Voi, kuinka aika rientää!

Iso hali sankarille!

torstai 8. huhtikuuta 2010

kevät



Ulkona tuoksuu jo ihan keväälle ja tiet ovat sulaneet.

Meillä pieni sairastaa kevätflunssaa. Äidillä on kova huoli, kun pieni yskii niin kovasti. Ehkä pientä helpotusta on onneksi havaittavissa.

Olen vallan unohtanut, että kevääseen kuuluu myös kukkien hoito. Vieläköhän ehtisi, vai olenko totaalisesti myöhässä?

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

kylässä Osa 2





kylässä, kylästä, kylään







Vietimme pääsiäisen tuttuun tyyliin kotiseudulla. Koska pääsemme siellä harvoin käymään, niin kyläpaikkoja riittää. Me osataan jo vuosien kokemuksella tehdä niin hyvä aikataulu,että ehditään kolmessa päivässä kaikki näkemään. Kävimme tai olimme viidessä eri osoitteessa, meitä kävi katsomassa viidet eri vieraat ja pienimmäinen pääsi yli kymmeneen eri syliin!

Kiitos kaikille, nähdään taas!

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Hyvää Pääsiäistä!


Suuntamme kohti kotiseutua, joten blogi hiljenee pääsiäisen ajaksi.

torstai 1. huhtikuuta 2010

vaippailua




Innostuin kestovaippailusta vasta kolmannen lapsen kohdalla. Nyt olen reilut kolme kuukautta opetellut kestoilua, joka on varsin vaikea laji!

Ompelin vaippoja valmiiksi ennen tyttären syntymää, mutta nuo vaipat eivät ole toimineet käytössä toivotulla tavalla. (Siis kaikki vaatteet vaihtoon vaipan kansssa.) Tähän asti olenkin käyttänyt lähes pelkästään harsoja villahousujen kanssa. Välillä on koko homma kyllästyttänyt, mutta nyt olen taas innostunut aiheesta ja saanut ommelluksi sisävaippoja. Työn alla on uusia villahousujakin.

Tuota reittäkin alkaa neidiltä löytyä siinä määrin, että toivoa sopii, että ompelemani taksuvaipatkin vielä rupeaisivat toimimaan.

Nuo paljaat varpaat pääsivät tänään viimein eskariin.