lauantai 28. huhtikuuta 2012



Kannattaa valittaa, niin alkaa tapahtua. Viikon takaisten lumisateiden jälkeen alkoi vesisade joka on hoidellut hommansa ihan kiitettävästi. Tänään suli viimein sepelipiha ja pienin pääsi testaamaan kevätvaatetusta uusi lakki päässä. (Raukka joutuu kulkemaan kesät talvet samanlaisessa pipossa, kun äiti on niin tykästynyt tuohon malliin. Toivotaan, ettei tule traumoja.)

Pienin oli sitä mieltä, että pihalle ilmestyneet kivet pitää heitellä heti pois. Toivottavasti saadaan asia oikaistua ennen kuin kaikki sepelit ovat nurmikolla.

lauantai 21. huhtikuuta 2012






On siis kevät.

Ainainen lumisade ja kinosten kasvaminen ei näytä nelijalkaisia haittaavan. Muita kyllä senkin edestä.

torstai 19. huhtikuuta 2012


Ei tuu kesää....joten tehdään se.

Yläkerran ankean vessan seinälle kasvoi puu. Kaikki lehdet eivät ole vielä puhjenneet, mutta pikkuhiljaa.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012



Kun olin aamun ensitöiksi kantanut puita sisään, sytyttänyt uuniin tulet ja kolannut kymmenen sentin lumikerroksen (!?##) halusin tehdä jotain kevyempää ja mukavampaa.

Pitkään oli mielessä muhinut tuunausideoita ja päätin viimein tarttua niihin, kun tajusin pienimmän kaappia siivotessani, että tyttö on kasvanut ulos lähes kaikista vaatteistaan. Kierrätyskeskukseen matkalla oleva pussi täyttyi ja kaappi tyhjeni. Kaivoin pussista parit liian lyhyeksi jääneet trikoot ja ompelin niihin resorit. Samaisesta pussista pilkisti myös isosiskon haaroista lähes puhki kuluneet legginsit, joden lahkeista sai kuin saikin pienelle pöksyt. Myös isosiskon pieneksi jäänyt paita kapeni ja lyheni sopivaksi. Ja kerta kielon päälle, omasta reikäisestä neuleestani tulikin sitten tuollainen lepattavan leveä resorihihapaita.

Lopputuloksena pienimmän kaappiin sai laittaa viisi uutta vaatetta. Eikä maksanut mitään. Hitsit, kun tuli taas hyvä mieli!

perjantai 13. huhtikuuta 2012





Parempi siivo, parempi mieli.

Sohjokeli ja kumpparit.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

pääsiäispuuhaa




Laitettiin esikoisen kanssa ompelukone ja saumuri laulamaan. Pitkään suunnitelmissa ollut kevättakki alkoi viimein valmistua. Tytär hoiti hommat lähes kokonaan itse, mistä tietty äiti on oikein ylpeä. Yhteistyö sujui hienosti, eikä äidin juuri tarvinnut koneen eteen istahtaa.

Nyt tytär näkyykin sitten kaivolta kotiin saakka.

perjantai 6. huhtikuuta 2012