tiistai 31. toukokuuta 2011

kukkii



Ääneen valittaminen näköjään auttaa. Tänään oli nimittäin ihan siedettävän lämmin päivä ja koleus oli tiessään. Ollaankin sitten ulkoiltu joka välissä. Edelleen tosin haalarit päällä, mutta hanskat ja kypärälakki heitettiin jo pois.

Ja kyllähän meilläkin kukkii. Tyttären poimimat rikkakukat maljakossa, pieni sininen kukkapenkissä ja omenapuu ehkä juhannuksena.

maanantai 30. toukokuuta 2011

koleaa





Hrr tätä keliä. Viikonloppuna seisottiin isojen tyttöjen kanssa paikallisen raviradan reunalla pari tuntia. Kotiin lähtiessämme olin niin kohmeessa, ettei autolla ajamisesta meinannut tulla mitään. Virkkaamani takatalvipipo tuli tarpeeseen. Matonpäiden virkkaaminen on muuten paljon kivempaa (=nopeampaa) kuin pipon virkkaaminen. Nyt on matossa tuollaiset renksut, joista on kiva vetää. Sanoisi pienin, jos osaisi puhua.

perjantai 27. toukokuuta 2011

suut makiaksi



Saatiin Belgiankävijältä tuliaisiksi sitä mitä toivottiinkin. Suklaata. Ja sen verran paljon, että eiköhän noilla saada makianhimo taltutettua.

Maistuis varmaan sullekin!

tiistai 24. toukokuuta 2011

perjantai 20. toukokuuta 2011

Moi


Me lähdemme katsomaan kesää. Kamera lähtee vielä kauemmas, joten palataan asiaan viikon päästä. Jos nyt en ihan villiinny äidin uudesta kamerasta.

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

pysähtynyttä




Täällä ei tapahdu mitään. Pienin sairastaa. Flunssa tuli takaisin kuumeen kanssa. Toivotaan, että menee pian ohi, sillä olen suunnitellut tyttöporukalla reissua kotipuoleen. Äidin kauppakassit saatiin sentään ommelluksi, vaikkakin puolijuoksua pienen perässä. Että sorry äiti, jos saumat vähän vinksottaa.

lauantai 14. toukokuuta 2011

ylöspäin




Ehdin jo luulla, ettei pienin keksi kiipeilyä kun ei muutkaan meillä ole keksineet. Mutta Hänhän onkin aivan erityislaatuinen siskoihin verrattuna. Nyt meillä mennään sitten näin. Noustaan tuolille seisomaan ja vedetään kaikki pöydällä olevat tavarat lattialle. Ja onpa pari kertaa noustu jo pöydällekin. Että nyt on sitten äidin turha edes ajatella virkkuukoukkuun tarttumista.

Jostain syystä postilaatikosta löytyi se kaikkein kamalin Seiska-lehti, joka näytti olevan pienimmän mielestä tosi mielenkiintoinen. Hyi sentään!

torstai 12. toukokuuta 2011

jestas



Mikä onnenpäivä! Voitin Ilsen arvonnassa ihanan pyyheliinan. En kyllä raski siihen mitään pyyhkiä, on se niin kaunis.

Lisäksi löysin kirpparilta ihanan räsymaton edullisesti. Sattumalta värikin oli olkkariin ihan nappi. (Tästäkin kiitos Ilselle.) Johan tuo olisi aika palauttaa matot lattialle, kun pienimmät (koira ja lapsi) eivät ensin tienneet, tohtiiko sen päälle mennä vai mikä kumma se on!

ps. Lisäsin tuohon alareunaan tuollaisen tykkään -painikkeen jota saa painella. Siis jos tykkäät. Myös anonyymit.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

iskän pöksyt





Miehellä hajosi farkut. En käsitä, miksi ne pitää uutena olla jo puhki kulutetut. No, niistä tuli keskimmäiselle tyttärelle rennot pöksyt, joissa on resorivyötärö. Ei pitäisi puristaa. Hänelle farkut ovat painajaista, sillä kaikissa nappi painaa niin, ettei niitä voi käyttää. Jospa näitä sitten.

Ja pienin lompsii kengät jalassa. Ei ole niin väliä, onko omat vai jonkun muun.

tiistai 10. toukokuuta 2011

maanantai 9. toukokuuta 2011

Kiitos





ihanasta päivästä ja auringonpaisteesta!

lauantai 7. toukokuuta 2011

* * *



Tulin vain toivottamaan hyvää äitienpäivää kaikille äideille täältä haravan varresta! Meidänkin pihassa näkyy jo elämän merkkejä.

torstai 5. toukokuuta 2011

viileetä




Onneksi pienin tarkenee uudessa puvussa. (Eka hankintani Huuto.netistä, mutta eipä taida olla viimeinen.)

Tekisi mieli käpertyä peiton alle odottamaan aurinkoa ja uutta virtaa. Ensi viikolla kuulemma lämpenee.

tiistai 3. toukokuuta 2011

- luominen -


- käärinpirta - tiuhta - niidensilmä - vipuset - luha - pirta - alkusolmu - rintapuu - välittäjä - surmansilmukkaestesolmu - sukkula - pännäri - viriö - polkunen - palttina - toimikas - pomsi -

Musiikkia korvilleni.


maanantai 2. toukokuuta 2011

sormet syyhyäisi





istumaan kangaspuiden ääreen. Mikä siinä onkin, etten muka siihen koskaan ehdi. Kaikki muut hommat menevät aina edelle. NYT päätän, että toukokuun aikana oikeasti istun ja teen sen homman, jota olen hmm.. ehkä vuosia aikonut.

Kelitkin menivät taas niin hyytäviksi, ettei ulos houkuttele lähteä. Viikonlopun retkellä ehti paistaa ja sataa räntää, useaan kertaan parin tunnin aikana. Mutta tarkenihan sitä, kun oli paksusti vaatetta. Ehkä kaivan toppavaatteet vielä esille.