keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

ulkona







Aurinkoisen päivän kunniaksi ulkoilukuvia viikon varrelta.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

rohkeasti vaan


Lähdin mukaan Juntusen naapurin Olinan haasteeseen.

Lupaan lähettää viidelle ensimmäiselle tätä postausta kommentoineelle jotain itse tehtyä. Laitathan sitten haasteen eteenpäin. Se jokin voi olla piirretty, maalattu, virkattu, neulottu, ommeltu, kirjailtu tai ihan mitä mieleesi juolahtaakaan tehdä. Aikaa on vuoden loppuun, joten ei ole mitään kiirettä.

Tule mukaan!

maanantai 28. maaliskuuta 2011

niinpä tietenkin


Olen useammassa yhteydessä törmännyt ihanasti virkattuihin matonpäihin. Katsokaa nyt vaikka täältä. Niin suloista, että pakko matkia. Kokeilin ihan vaatimattomasti joskus kouluaikoina kutomaani mattoon, jonka hapsut olivat jo aikaa sitten hajonneet. Materiaalin puutteessa virkkasin ikivanhasta poppanakuteesta, joka kyllä toimi ihan hyvin, mutta... Entäpä sitten, kun poppana loppuu kymmenen senttiä liian aikaisin?! Siis puolimetriä enemmän ja olisi riittänyt. Mutta ei. Ehkä puran tai ehkä annan olla. Kukaan ei taida huomata, että jotain puuttuu. Seuraavaksi kokeilen kyllä paksummalla kuteella ja vähän ronskimpaa.

Muutenkin minulla on mattojen kanssa ongelmallinen suhde. Eihän ole suutarin lapsillakaan kenkiä. Matot ovat joko itse tehtyjä tai kirpparilta ostettuja ja niitä on aivan liian vähän. Nekin vähäiset ovat odottamassa kesää ja pyykkiä, kiitos koiranpentujen. Alakerrassa ei ole ollut pariin kuukauteen mattoja lainkaan, mutta kohta voisi taas kokeilla. Jos siis olisi mitä laittaa.

Jos sinulla lojuu ullakolla tai kellarissa ikivanhoja räsymattoja, minä voisin ne loppusijoittaa. Rakastan vanhoja räsymattoja. Nimenomaan VANHOJA, joita on jo pesty ja pidetty. Uudetkin ovat kivoja, mutta niistä puuttuu se jokin, joka vanhoista henkii.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

tulin takaisin





Teen varovaisen paluun. En osaa olla poissakaan. En ota paineita vaan postailen silloin kun ehdin, ehkä kerran viikossa tai joskus useammin.

Ajatuksenani on, että jokaisessa postauksessa olisi kuulumisten lisäksi myös jotain itse tehtyä. Ei siksi, että tahtoisin kehuskella tekemisilläni, vaan siksi, että se kannustaisi minua tekemään. Ihan mitä vain, vaikka vain pienesti, mutta omin käsin. (Ja juuri silloin saumuri ei inahdakaan, hah!)

Tervetuloa takaisin, lukijat.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

kiitos


Lopetan tämän yksinpuhelun tältä erää. Jotenkin vaan takki on tyhjä eikä sanoja löydy. Ehkä palaan, jos saan uutta virtaa ja uusia ideoita.

Kiitos kaikille mukana kulkeneille ja aurinkoista kevättä!

Heippa

tiistai 15. maaliskuuta 2011

hupsis!


Blogini yksivuotissynttärit meni jo! Eilen tuli kuluneeksi vuosi ensimmäisestä askeleestani tässä kiehtovassa maailmassa. Kukilla aloitin, joten synttäreiden kunniaksi kukkasia jälleen. Ole hyvä!

Kiva, kun olet täällä piipahdellut. Paljon on vuoteen mahtunut. Tärkeimpänä pienimmän kasvaminen ihan pienestä vauvasta isoksi yksivuotiaaksi taaperoksi. Kaikin puolin vuosi on ollut ihanaa aikaa. Olen oikeasti nauttinut kotona olosta. Tämä blogimaailma on vienyt päivittäin "ihmisten ilmoille" , joten yksinäisyys ei ole ehtinyt iskemään.

Kuinka tästä eteenpäin? En tiedä vielä. katsotaan.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

kotiäidin mallipäivä



Kyllähän tällaisia kotiäitipäiviä kelpaa viettää. Vai miltä kuulostaa?

Aamulla oltiin muskarissa, josta lähdettiin muskarikaverille kylään. Tarjolla oli synttäreiden rääppiäiset täytekakulla ja kylmäsavupororullilla superihanassa kodissa. (Joo, olimme Ilsen kanssa samassa paikassa.)

Kotiin tultuamme saimme vielä vierailulle ihanan pienen hymypojan ja nelijalkaisen kaverin.

Lisää tällaisia päiviä, kiitos!

Ps. Se koti oli kyllä niiiin ihana, että kestää aikansa ennen kuin palaudun maanpinnalle:)

perjantai 11. maaliskuuta 2011

* * *




Pikkuhiljaa alkaa kotiintulokaaos olla selätetty. Kuihtuneet tulppaanit roskissa, pussit ja nyssykät tyhjennetty ja matkalaukut varastoitu. Kaaostuskaa lievittämään tarttui kaupantyhjennysreissulta mukaan uusin Hus&Hem-lehti, jossa oli aivan ihana koti. Pakko taas todeta, että kyllä ne ruotsalaiset osaa.

torstai 10. maaliskuuta 2011

käytiin







kotipuolessa. Kyläiltiin ja mentiin valmiista pöydästä toiseen. Kiitos!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

mennään


näyttämään perheen uusinta jäsentä sukulaisille.

On siis hiihtoloma alkamassa. Suksetkin on pakattu.

Nähdään!

torstai 3. maaliskuuta 2011

on



pyykkipäivä,
pakkauspäivä,
kotoapoistumissiivouspäivä,
asioidenhoitamispäivä,
nenänniistämispäivä.

Joten täytyy rientää...

tiistai 1. maaliskuuta 2011

tervetuloa Huvikumpuun





Viime viikolla tyhjeni äidin ja iskän makuuhuone katonvalkaisun tieltä. Olen kaikki tässä asutut vuodet inhonnut huonosti kuultolakattuja kattojamme, joista yksi huone kerrallaan olen päässyt eroon tarttumalla pensseliin. Tämän kertaisen jälkeen on enää yksi huone jäljellä.

Käsittelyn jälkeen huone sai uuden asukkaan, kun ekaluokkalainen muutti sinne. Ja Huvikumpuhan siitä tuli, kiitos meidän piironginmaalausprojektimme! Älkää entisöijät repikö pelihousujanne, me emme todellakaan yrittäneet tehdä sitä, vaan otimme käyttöön vuosia missälie ajelleen huonekalun. Siinä on kaikki vähän vinksin vonksin ja heikun keikun, joten värikin on sitten samaa tyyliä. Sisäosien vihreä oli jo valmiina ja pinkkiä maalia löytyi jemmasta, joten siinäpä se. Ja mikä tärkeintä, tyttö tykkää!