maanantai 29. marraskuuta 2010

to do



Tälle viikolle olisi paljon tehtävää. Olisi siis päästävä tästä "iloisen" perhetapahtuman aiheuttamasta lamaannuksesta ja tartuttava hommiin.

Pitäisi ainakin:
siivota
leipoa
tehdä joulukortit (osa on jo onneksi valmiina)
hankkia muutama lahja (kyyti niille lähtee viikonloppuna)
paketoida.

Yksi tärkeimmistä lahjoista on onneksi hankittu. Eräät saavat lämmintä ylle.



perjantai 26. marraskuuta 2010

torstai 25. marraskuuta 2010

mamma


Eilinen eläinlääkärikäynti laittoi elämämme sekaisin. Koiramme saa pentuja! Eikä meillä ollut siitä aavistustakaan. Eikä liioin isästä.

Melkein 30 vuotta olen elänyt narttukoiran kanssa, ja nyt se vahinko sitten tapahtui. Yritämme sopeutua ajatukseen, että kohta täällä vilistää nelijalkaisten lauma. Joululomasuunnitelmatkin menivät uusiksi.

Huh!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

ensiaskeleet



Pienimmällä oli eilen suuri päivä.

Hän seisoi ensimmäistä kertaa pitkän aikaa ihan itse. Hän myös otti ensimmäiset pari-kolme askelta ilman tukea. Ja illalla ennen nukkumaan menoa hän lähti kävelemään taaperokärryn kanssa ympäri taloa.

Huomenna hän täyttää 11 kuukautta.

tiistai 23. marraskuuta 2010

viime päivinä






On ollut vetämättömiä päiviä. Osittain johtuen huonosti nukutuista öistä. Ja varmasti osittain siitä, että olen yrittänyt vähentää kahvin juontia. Vatsani ei pidä siitä, mutta kun olen aina sitä juonut, niin lopettamisesta seuraa vieroitusoireita, väsymystä ja päänsärkyä. Olen tällä hetkellä Yksi kuppi päivässä -linjalla.

Muutama kauluri on syntynyt sohvalla löhöillessä. Ne taitavat päätyä joulupaketteihin. Korttisuunnitelmiakin on jo tyttöjen kanssa vähän tehty.

Paikallisessa kangaskaupassa oli kaikki puoleen hintaan, joten pitihän siellä käydä. Sain uudet sohvatyynyt ja vähän muutakin.

Osaisiko muuten kukaan sanoa, mistä saisi kunnon villaisia aikuisten neulepuseroita? Sekä miesten että naisten pusero täytyisi löytää. Mutta mistä niitä saa?


lauantai 20. marraskuuta 2010

* * *


Kahden nuorimman kanssa vietetään kiireetöntä lauantaita.

Sitä toivottelen myös sinulle!

torstai 18. marraskuuta 2010

valmiimpaa



Pienin nuhanenä tyhjensi äidin lankalaatikkoa ja äiti ompeli. Kun teen ompeluhommia, kaikki paikat ovat sotkussa. Nyt ne ovat sitten tuplasotkussa. Ei se mitään. Siivotaan sitten huomenna. Tai ennen seuraavaa projektia.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

kohtahan on jo joulu!


Ajattelin pyytää viikonloppuvieraita ennen joulua. Mutta hupsis, eihän niitä viikonloppuja enää kovin montaa olekaan ja jokaiselle on jo jotain ohjelmaa!

Kortit pitäisi tehdä ja lahjojakin pohtia. Tykkään joulusta ja joulutunnelmasta. Kynttilöistä ja joulumusiikista. Mutta ahdistun lahjavuoresta, joka meillekin joka joulu tulee. En tahtoisi yhtään lisää leluja ja krääsää tähän taloon. Toivottavasti lasten paketit ovat täynnä hyötylahjoja (toivoo äiti, ei ehkä lapset).

Sen verran olen joulua ajatellut, että ompelin tyttärelle joulumekon. Kinastelevat nyt, kumpi saa käyttää, sillä sopii molemmille. Kankaana on tietysti vanha verho. Tämä oli oikeastaan harjoitusversio tilaustyöstä, josta tulee melkein tällainen, mutta ei aivan kuitenkaan.

Aamulla oli -20 astetta pakkasta! Hrrr.

tiistai 16. marraskuuta 2010

tekeväistä sorttia





Olen tässä pohtinut, onko muistini valikoiva. Vai onko aika kullannut muistot. Vai onko asia todella niin, että tässä pikkuneidissä on virtaa ja vauhtia enemmän kuin isoissa siskoissa aikanaan. En nimittäin muista, että isosiskot olisivat koskaan tyhjentäneet kaappeja ja laatikoita ja vetäneet kaiken käteen ulottuvan lattialle. Eikä heiltä koskaan nostettu mitään tavaroita korkealle, kun ei ollut tarvetta.

Nyt on tarvetta! Pienet kädet kurkottavat joka paikkaan. Kun kiellät, kuuluu vastaukseksi murinaa ja homma jatkuu. Kaiken tämän kuvissa näkyvän siivouksen hän on ehtinyt tämän aamun aikana tehdä. Eilen illalla viimeiseksi hän kaatoi puurojauheet lattialle.

Ehtiihän toki seitsemässä vuodessa unohtaakin, mutta silti tämä neiti taitaakin olla ihan erisorttinen pakkaus!

ps. Koska kuljen koko ajan hänen perässään, en ehdi enää näköjään postailemaankaan joka päivä. Koettakaa ymmärtää.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

lauantai 13. marraskuuta 2010

sitä, tätä ja tuota


pitäisi.

Pitäisi lyhentää, kaventaa, katkaista mekko hameeksi, ommella tunika tai oikeastaan kaksi.

Tahtoisin ommella vaikka mitä muutakin. Kaavalehdet koukuttavat.

Mutta mepä mennäänkin ihanille synttäreille ja hommat siirtyvät taas huomiselle. Ei se mitään, ehtiihän tuota.

torstai 11. marraskuuta 2010

* * *

Virkkuuksista,

tyttösistä,

kukkasista.

Niistä on tämä päivä tehty.

tiistai 9. marraskuuta 2010

pomona




Eilinen kirpparireissu oli onnistunut. Löysin ihanan lautasen kahdella eurolla. Jos olisi ollut Arabiaa, olisi ollut vähintään 20 euroa! Ruotsalaista saa halvalla ja minusta niiden kuviot ovat vielä kauniimpia kuin Arabialla. Siksipä kaappini ovat täynnä Röstrandia ja Upsala-Ekebytä. Tämä pääsee kattopalkkiin muutaman muun aarteen rinnalle.

Niin, ja löysin myös itselleni talvitakin viidellä eurolla. Voinpahan sitten hyvillä mielin laittaa sen edellisen parin euron takin kiertoon.

maanantai 8. marraskuuta 2010

uunin lämmössä




Aamulla kymmenen astetta pakkasta. Tulet leivinuuniin. Ruokana uunissa paistettua pizzaa. Pullataikina nousemassa.

Seuraavana aamuna kylki on lämmin nojailla ja talossa tarkenee.

Paras kaverini. En suostu enää koskaan elämään ilman leivinuunia.

lauantai 6. marraskuuta 2010

palloja




Pienin sai pieneltä vieraalta tuliaisiksi ihanan värikkäät ja pehmeät pallot.

Minä löysin omani kaapin perukoilta. Matonkudekerät ovat minusta kauniita. Nämä ovat mummolan ullakolta. Mistäköhän ne on leikattu? Onkohan siinä papan aluspaitoja. Punaruudullinen on ehkä ollut esiliina tai tyynynpäällinen, koska siitä löytyy kirjailuakin. Virkkaan niistä jotain. En tiedä vielä mitä.

perjantai 5. marraskuuta 2010

valoa




Enhän ole liian aikaisessa, jos laitan vähän valoa pimeyteen? Nythän on se kaikkein pimein aika, johon tarvitaan valoa ja tunnelmaa.

Tunnelmallista viikonloppua sinullekin!

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Bonbon-takki




Pitäähän joka tytöllä olla se parempi takki. Se, joka laitetaan päälle kauppaan ja kyläilemaan. Ompelin pienelle takin periaatteella mitä kaapista löytyy.

Kaavat: Suuri Käsityölehti 9/2002
Kangas: Marimekon Bonbon -kankaan palanen
Vuori: Anopin antama teddykangas
Napit: Anopin jemmasta vuodelta yksi ja kaksi

Maksoi 0 euroa. Ihan hyvä!

Niin, ja lumikin tuli takaisin.


tiistai 2. marraskuuta 2010

vihreää



Jatketaan marraskuuta väriteemalla. Kaikki varmaan jo tietävätkin, että tykkään vihreästä. Eniten keväisen raikkaasta vaalean vihreästä.

Nyt kuitenkin tahtoisin katsoa ikkunasta valkoista enkä vihreää. Vuosi sitten täällä oli ollut jo kuukauden täysi talvi. Nyt lumet ovat taas sulaneet ja on niin mahdottoman pimeää. Tänään sentään aurinko paistaa.

Kestettyäni jälleen yhden hammaslääkärireissun palkitsin itseni kirpparikäynnillä. Mukaan lähtivät helmet. Vihreät tietenkin.

maanantai 1. marraskuuta 2010

roosaa


Olkoon tämä marraskuun ensimmäinen päivä omistettu roosalle ja helmiäisen hohteelle Ilsen innoittamana.

Tällaista taivasta katselimme toissa viikolla.
(Mihin aika hurahtaa? Ensin kirjoitin viime viikolla!)

ps. kuvaa EI ole käsitelty!